Maailman AIDS-päivänä 2002 (1.12.02)
Rakas ystäväni, sairaanhoitaja ja sairaalansa hiv-ohjelman vetäjä, kuoli tuberkuloosiin kuukausi sitten. Hänen vaimonsa kuoli kaksi viikkoa myöhemmin. Heidän vanhin lapsensa – nyt 13-vuotias – on hyvin sairas, saa tuberkuloosilääkitystä ja sairastaa pahanlaatuista Kaposin sarkooma-nimistä tautia. Näyttää selvältä, että ystäväni sairasti aidsia. Hän ei ollut kertonut hiv-infektiostaan tai sen epäilystä kenellekään, vaikka oli tehnyt hiv:n kanssa työtä yli 10 vuotta. Heidän kuusi lastaan jäivät hyvin nopeasti täysin orvoiksi, osa hyvin sairaina. Kuka heistä pitää huolta? Kuka varmistaa, että heidän koulunkäyntinsä ei keskeydy? Tällaisia lapsia on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tuhansittain, ilmeisesti miljoonittain.
Useimmissa Afrikan maissa hiv-infektio on edelleen suuri salaisuus. Maailman aids-päivänä 1.12. painotetaan hiv:n kanssa elävien ihmisten tarvetta hyväksyntään, rakkauteen ja läheisyyteen. Myös epätasa-arvo ja syrjintä – joka usein on sukupuoleen sidottua ja siis naisiin kohdistuvaa – on tämän päivän aiheena. Monissa maissa naiset saavat huonompaan hoitoa tauteihinsa (esimerkiksi hiv-infektiolle altistaviin seksitauteihin, hiv-infektioon liittyviin muihin tulehduksiin jne.) ja ovat usein väkivallan ja pakotetun seksin kohteina. Monilla köyhillä naisilla ei ole muuta omaisuutta ja myytävää kuin ruumiinsa. Mikäli perheen tulot vähenevät, ensimmäiseksi yleensä tytöt joutuvat lopettamaan koulunsa.
RUMIA MUTTA MYöS HIUKAN KAUNIIMPIA TILASTOJA
Eteläisen Afrikan hiv-tilastot ovat erittäin surullista luettavaa. Saharan eteläpuolella elää noin 30 miljoonaa ihmistä hiv:n kanssa, 10 miljoonaa näistä on 15-24-vuotiaita ja 3 miljoonaa alle 15-vuotiaita. Vielä joitakin vuosia sitten asiantuntijat arvelivat, että missään ei koskaan tulla ylittämään 30%:n määrää aikuisväestön hiv-infektioissa. Kuitenkin nyt neljässä eteläisen Afrikan maassa yli 30% maan aikuisväestöstä on hiv-infektoituneita. Botswanassa 38.8%, Lesothossa 31%, Swazimaassa 33.4% ja Zimbabwessa 33.7%.
Helposti kuitenkin unohdetaan, että edelleen yli 90% Afrikan väestöstä ei kanna hi-virusta. On myös joitain merkkejä hiv:n leviämisen vastaisen työn merkityksestä, esimerkiksi Etelä-Afrikassa alle 20-vuotiaiden raskaana olevien naisten hiv-infektiot vähenivät 21%:sta (1998) 15.4%:iin vuonna 2000 ja raskaana olevien naisten kupan yleisyys vähentyi neljässä vuodessa 11.2%:sta 2.8%:iin. Ugandassa kondomia käyttävien naimattomien naisten osuus kaksinkertaistui viidessä vuodessa ja yhä useammat 15-24-vuotiaat naiset aloittavat seksuaalisen aktiivisuutensa myöhemmin tai pidättäytyvät kokonaan yhdynnöistä.
HIV JA ETELäISEN AFRIKAN NäLKä
Maailman johtajat sopivat vuonna 1996, että nälästä kärsivien määrä puolitetaan vuoteen 2015 mennessä. Nälkää näkevien määrä ei kuitenkaan ole viiden vuoden kuluessa laskenut. Syynä tähän on varmasti suurelta osalta hiv. Toisaalta nälkä lisää hiv-infektioita esimerkiksi lisääntyneen prostituution kautta. Hiv-infektio lisää myös selvästi nälkää ja on monen asiantuntijan mukaan tärkein tämänhetkisen eteläisen Afrikan nälänhädän syy. Tällä hetkellä arvioidaan noin 15 miljoonan eteläisen Afrikan ihmisen kärsivän nälästä, erityisesti Mosambikissa, Zimbabwessa, Lesothossa, Swazimaassa, Sambiassa, Malawissa ja Namibiassa. Hiv-infektio huonontaa ihmisen työkykyä usein jo vuosia ennen kuolemaa. Monin paikoin sato jäi kokonaan tai osittain korjaamatta viime korjuukaudella. Monet ovat joutuneet myös syömään siemenviljansa, joten myös nykyisen satokauden näkymät ovat huonot. Lisäksi monet joutuvat myymään kylvö- tai korjuutöissä tarvittavat työkalunsa ruokaa ostaakseen. Lapset joutuvat vastuuseen sisaruksistaan ilman opetusta esim. viljelytaidoissa. En usko, että nälkää pystytään vähentämään puuttumatta hiv/aids-ongelmaan.
Hiv-lääkityksellä ihmiset pysyisivät nykyistä pidempään työkykyisinä. Lääkitys on kuitenkin kallista ja uskon, että vaikka itse lääkkeet olisivat ilmaisia, ei useimmilla mailla ole mahdollisuuksia hoitaa hiv-infektoituneitaan. Lääkityksen toteuttamiseen tarvitaan erityiskoulutettuja sairaanhoitajia ja lääkäreitä, jotka joutuisivat jättämään nykyisen työnsä. Muutenkin näissä maissa on sairaanhoitajista ja lääkäreistä pulaa ja heidän omat hiv-infektionsa vähentävät työkykyä ja hoitohenkilökunnan määrää. Lääkityksen seurantaan liittyvät laboratoriotestit ovat kalliita. Suurin osa hiv-infektoituneista on kouluttamattomia ihmisiä, joiden kurinalainen kelloon sidottu lääkkeiden ottaminen ei onnistu. Lääkkeiden sivuvaikutukset jäisivät herkästi hoitamatta potilaiden asuessa pitkien matkojen päässä klinikoista. Näin moni lopettaisi lääkityksensä kesken. Tämä lisää lääkitykselle resistenttien viruskantojen todennäköisyyttä. Tähän suuntaan vaikuttaa myös köyhyys, joka pakottaisi monet myymään lääkkeensä ja ostamaan perheelleen ruokaa. Lääkityksen mahdollisuus vähentäisi myös helposti ennaltaehkäisyn tehokkuutta, moni jättäisi kondominsa käyttämättä. Myös ennaltaehkäisyyn käytettävät varat vähenisivät kalliin lääkityksen ja sen turvaamiseen tarvittavan infrastruktuurin rakentamisen myötä.
Toistaiseksi en näe kehitysmaille muuta toivoa, kuin kunnollisen uusien hiv-infektioiden ehkäisyn. Tämä on myös erityisen tärkeää Aasiassa, missä infektioita ei vielä ole lähellekään yhtä paljon kuin Afrikassa, mutta missä uusia infektioita tapahtuu huomattavasti enemmän päivittäin.
Infektoituneet tarvitsevat myös hoitoa ja tukea. Monien maiden talous ja koko elämä huojuu romahduksen partaalla, kun tulevien kymmenen vuoden aikana jopa puolet opettajista ja sairaanhoitajista kuolee aidsiin. Tässä tilanteessa tarvitsemme koko maailman rakkautta, työtä, uhrauksia ja ponnistuksia. Tähän maailman aids-päiväkin meitä kutsuu.
Kuva 1: Viljely ja korjuu vaativat työvoimaa, jota hiv-infektio ja aids verottavat
Kuva 2: Orpolapsille on tarpeen järjestää avustuksia niin ruuan saannin turvaamiseksi kuin koulun käyntiä varten
Maija Palander
Kirjoittaja on lempääläinen gynekologi, joka toimii tällä hetkellä Namibiassa lasten ja nuorten hiv/aids-hankkeen parissa.