Olen Tampereella asuva gynekologi, sitoutumaton vihreä poliitikko, eronnut nainen ja kolmen nuoren äiti. Pidän gynekologista yksityisvastaanottoa Tampereella Uudessa Gynekologikeskuksessa ja Helsingissä Dextrassa Munkkivuoressa.
Muutin Tampereelle keväällä 2004. Tätä ennen olin noin 2½ vuoden ajan Namibiassa kehitysyhteistyötehtävissä.
Olen syntynyt ja käynyt kouluni Vaasassa. Opiskelin Helsingissä ja valmistuin lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1979. Valmistuin naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriksi (gynekologiksi) vuonna 1986 Tampereelta. Vuonna 2000 minulle myönnettiin kansainvälisen terveydenhuollon erityispätevyys.
Minulla on kolme lasta, Daniel (syntynyt 1986), Johannes (1988) ja Ida-Sofia (1989) (*katso kuva 1990-2012). Vuonna 1985 solmittu avioliittoni Timo Palanderin kanssa päättyi eroon vuonna 2004.
Vuosina 1991-93 toimin Suomen Lähetysseuran lähettämänä Namibian Luterilaisen Kirkon (ELCIN) aids-työn alullepanijana sekä lääkärinä Onandjokwen sairaalassa Pohjois-Namibiassa (Ambomaalla). Asuimme koko perhe Onandjokwen sairaalan alueella lähes kolme vuotta. Näistä vuosista olen saanut kertoa keväällä 2012 esitetyssä Akuutti-ohjelmassa. Nykyisin Onandjokwen sairaalaa on alettu kutsua Selman sairaalaksi. Esikoisemme aloitti koulunsa Onandjokwen suomalaisessa koulussa, jossa oli suomalainen opettaja ja 5 suomalaista oppilasta.
Vuosina 2000-02 vastasin Namibiassa lasten ja nuorten parissa tehtävästä hiv/aids-hankkeesta, jota hallinnoi Väestöliitto. Väestöliiton hankkeen jälkeen vedin Suomen Kuntaliiton ja Namibian Kuntaliiton välistä hiv/aids-hanketta Namibiassa. Asuimme koko perhe Namibiassa kesäkuusta 2001 lokakuulle 2003. Lokakuussa 2003 muutin takaisin Suomeen ja jatkoin vastaanoton pitoa Tampereen Gynekologikeskuksessa, josta oli Afrikassa ollessani tullut Tampereen Gynekologi- ja Urologikeskus. Suomen Terveystalo osti Tampereen Gynekologi- ja Urologikeskuksen loppuvuodesta 2004.
Neljä naista (Marjatta Anttila, Leena Larva, Kristiina Meura ja minä) perusti Tampereelle Uuden Gynekologikeskuksen syksyllä 2007. Tämä vanhan Gynekologikeskuksen ideaa jatkava pieni yksityinen lääkäriasema pyrkii intiimiin, kotoiseen ja turvalliseen naisten hoitamiseen. Me neljä olemme sitä mieltä, että pieni on kaunista ja haluamme nähdä onko pienen mahdollista menestyä hyvällä työllä ja ahkeruudella
Suomessa asuessani olen pitänyt yksityisvastaanottoa Tampereella ja Lempäälässä, sekä toiminut Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla Helsingissä. Nykyisin toimin gynekologina Tampereella Uudessa Gynekologikeskuksessa sekä Helsingissä ja Pihlajalinnan Munkkivuoren Dextrassa. Lisäksi olen tehnyt pitkään erittäin mielenkiintoista työtä Päiväperhossa, joka on Tampereen kaupungin tukikeskus päihteiden käyttäjille tai niitä käyttäneille. Tästä työstäni jouduin luopumaan keväällä 2021.
Työssäni olen saanut nähdä suomalaisen naisen elämää, iloa ja ongelmia hyvin läheltä. Vastaanottotyö on minulle mieluista. Vuodesta 1994 alkaen olen luennoinut Suomessa ja joissakin Euroopan maissa (Ruotsi, Ranska, Italia, Romania, Itävalta) erityisesti seksuaaliterveydestä, naisten hyvinvoinnista, seksologiasta, kehitysmaiden ongelmista ja kehitysyhteistyöstä. Olen myös tehnyt näistä asioista tutkimusta.
Olen Tampereen kaupunginvaltuuston vihreän valtuustoryhmän jäsen.
Olen Suomen Lääkäriliiton, Suomen Gynekologiyhdistyksen ja David Livingstone-seuran jäsen. Maksan jäsenmaksua myös käymäläseura Huussille. Harrastan iloliikuntaa, pohdiskelua, musiikkia ja kirjallisuuspiiriä eli lukemista ja kirjoista keskustelemista.
Voit ottaa minuun yhteyttä alla olevalla lomakkeella. Valitettavasti en voi vastata yksityisiin terveydenhoidon kysymyksiin enkä esimerkiksi suositella lääkäreitä.