Hän istuu vastaanotollani.  Hänen mielensä on apea, hän heräilee aamulla kello 3 tai 4, miettii työasioita, parisuhdettaan, huolia lapsistaan, ei saa nukutuksi.  Omasta mielestään hän ei kelpaa mihinkään, hän on itkuherkkä, alavireinen, saamaton ja haluton.  Herkästi hän syttyy raivoon ja on ärtynyt, tiuskii lapsilleen ja miehelleen.  Hän on yli 40-vuotias nainen ja yllätyksekseen huomaamassa saman, minkä sadat ja tuhannet naiset ennen häntä: kuinka hirvittävän riippuvaisia me olemme hormoneistamme!

Murrosiässä molemmilla sukupuolilla on myös mieleen, itsetuntoon ja persoonallisuuteen liittyviä hormonien vaikuttamia muutoksia.  Murrosiän jälkeen miehet lilluvat suhteellisen tasaisissa hormonivirroissa päästen kuvittelemaan oman persoonallisuutensa olevan lähinnä kaikkea muuta kuin ainetta, hormoneita tai aivojen välittäjäaineita.  Naisilla on elämän kuluessa murrosiän jälkeen monia hormoneihin liittyviä myrskyjä.  Kuukautiskierron vaiheet muuttavat naista, raskausaika on suurelta osaltaan hormoneihin liittyen rankkaa, imetysajan mielialaongelmat ovat monelle naiselle tutut, ehkäisypillerit voivat muuttaa naisen itselleenkin oudoksi.  Tämän kaiken jälkeen tulevat vaihdevuodet, joiden hormonimuutokset tyrmäävät monet naiset ääneen hämmästelemään omaa voimattomuuttaan.

Olen pitkään ihmetellyt minkälaisten naisten ympäröimiä ovat Jyri Puhakainen ja kumppanit, joiden mielestä ihmisen persoonaa, tunteita ja sairauksia lääketieteellistetään liikaa.

Uskon hyvin vakaasti, että kaikki mitä me tiedämme, tunnemme tai aistimme, on sidottuna aivoissamme aineeseen.  En usko, että meissä on mitään puhtaasti ”henkisiä” prosesseja.  Meidän maailmankuvamme on jollakin suloisella ja monimutkaisella tavalla aivojemme aineenvaihduntaan perustuva.  Uskon myös, että näiden aineiden tanssiin ruumiissamme vaikuttavat paljon ulkoiset asiat, kokemuksemme, ravintomme, melu tai hiljaisuus, kauneus, tuoksut, valon määrä, kosketus, rakkaus.  Ruokavalio voi lisätä masennusta tai helpottaa sitä.  Kiintymystä rakentaa aivolisäkkeen hormoni, jonka eritystä kosketus ja hyväily lisäävät.

Leena Krohn on sanonut: ”Elämä on monimutkaista kemiaa, sanoo professori.  Hänellä on niin yksinkertainen sielu”.  Mielestäni kemia ei ole yksinkertaista;  ”sielu” voi olla kemiaa, ainetta, olematta yksinkertainen ja helposti ymmärrettävissä.  En usko, että tunnemme vielä aivojen toiminnasta prosentin merkittävää osaakaan.  Mikä saa elämän alkamaan munasolun ja siittiösolun yhtyessä?  Mikä saa meidän persoonaamme rakentavat aineet huimasti laukkaamaan ja tanssimaan?  Mikä ero on solulla, joka elää verrattuna kuolleeseen soluun, jossa on samat aineet?

Onneksi naisten ei nykyisin ole pakko uskoa muuttuneensa persoonaltaan kärttyisiksi, kaikkeen kelpaamattomiksi, turhan itkijöiksi.  Juuri kenenkään ei tarvitse hormonien puutteen takia olla alavireinen, huonosti nukkuva, haluton ja saamaton.  Olen kovin iloinen siitä, että tunnemme edes sen pienen prosentin osan aivojen toiminnasta, psyykestä ja hormoneista!

Maija Palander