(kommentteja Kuopion Kulttuurifoorumille syksyllä 1998)

Piispa Munib Younan kertoi kuinka lähetystyössä kristinuskon sanoma sopeutuu kulloinkin kyseessä olevaan paikalliseen kulttuuriin sitä muuttamatta. Utopiaa ja unta! Jo kristinuskon perimmäiset asiat ovat suurelle osalle maailman väestöstä aivan käsittämättömiä, kuten suomalaiselle uhrin merkitys. Miksi Jeesus piti uhrata? Mitä tarkoittaa Jeesuksen ristinkuolema uhrina meidän kaikkien puolesta? Minä en ainakaan ymmärrä.

Piispa Younan kertoi lämpimästi körttien perisuomalaisesta uskonnollisuudesta. Minulle tämä perisuomalaisuus kävi karmealla tavalla todeksi, kun seurasin kolmen vuoden ajan afrikkalaista kristillisyyttä, johon oli viety vuosisadan alun suomalainen raskasmielinen usko höystettynä saksalaisilla (tosin paikalliselle kielelle käännetyillä) virsillä. Tällaisessa tilanteessa kuulostaa rienaukselta puhua siitä kuinka ilmoitus muuttaa muotoaan eri kulttuureissa. Kun tapaa niitä ihmisiä, jotka ovat nykyisin lähetystyötä tekemässä, on vaikea uskoa, että tämä utopistinen ajatus paikalliseen kulttuuriin sopeutumisesta ainakaan seuraavan sadan vuoden aikana pääsisi toteutumaan. Yksi kirkon tämän hetken synneistä mielestäni on, että sisarkirkkojen kanssa teologinen ajatuksen vaihto loppuu kokonaan, kun ”tytärkirkko” itsenäistyy. Näin jätämme sisarkirkkomme vuosikymmeniä vanhaan perinteeseen ilman teologista keskustelua.

Olen kiitollinen Namibian luterilaisen kirkon piispalle Kleopas Dumenille siitä, että hän nosti yhdeksi foorumilta mieleen jääneeksi asiaksi seksuaalisuuden. Professori Tarmo Kunnaksen hienostuneeseen pariisilaisnenään tuoksui piispa Dumenin puheessa raikkaat tuulet, minun maalainen lempääläisnenäni haisteli vanhojen suomalaisten kulttuurinsiirtäjien ummehtunutta hedelmää. Foorumilla perättiin medialta itsekritiikkiä, mutta kirkon oma itsekritiikki näytti jäävän kovin ohueksi. Professori Räisänen kysyi, nukkuiko Jumala kun Estonia upposi tai Hitler ja Kolumbus puuhasivat puuhiaan. Minä kysyn, nukkuuko Jumala (kirkot ainakin nukkuvat), kun Afrikassa kristinuskon nimissä massamurhataan kieltämällä ihmisiltä kondomin käyttö ja koululaisilta seksuaalikasvatus. Useat tutkimukset kertovat, että kondomien helppo saatavuus ja seksuaalikasvatus eivät lisää esiaviollista tai avioliiton ulkopuolista seksiä (toisin kuin piispa Dumeni väitti). Kunnollinen seksuaalikasvatus myöhentää seksikokeilujen aloittamista. Kirkkojen edustajat näyttävät haluavan jäädä omien ennakkoluulojensa varaan mieluummin, kuin perustavan näkemyksiään tieteen tai tutkimuksen tuloksiin.

Tieteen oudoissa veräjissä voisi olla mielekästä tarkastella myös teologisen tutkimuksen tuloksia, joita ei nykyisin kirkossa ainakaan ilmeisesti haluta integroida kristinuskon opetukseen. Olisi kovin mielenkiintoista kuulla keskustelua tällaisella foorumilla Raamatun ajan seksuaalisista käsityksistä (joita meillä Suomessakin ovat teologit tutkineet), jolloin monen Raamatun tekstin varsinainen (alkuperäinen) tarkoitus selvenisi. Seksuaalisuus näyttää olevan yksi tärkeistä vallankäytön välineistä kirkoilla, jotka katsovat oikeudekseen tuomita kuolemaan omaan uskomusjärjestelmään kuulumattomiakin vaikeuttamalla tai estämällä kondomin käytön, kieltäytymällä jakamasta ehtoollista avioliiton ulkopuolella lapsen saaneelle tai estämällä koululaisten seksuaaliopetuksen.

Mitä on kristillinen seksuaalietiikka ja moraali? Uskooko se tosiaan, että seksuaalisuus on ylimääräinen ihmisyyden uloke, joka voidaan irrottaa ja ottaa tarvittaessa käyttöön myöhemmin (avioliitossa)? Uskooko kristillinen moraali, että on mahdollista kieltää oma seksuaalisuutensa niin halutessaan koko elämänsä ajan? Raamatun ajan miehillä oli sallittuja seksikumppaneita vaimo, sivuvaimot ja orjattaret (yhteensä siis helposti 5-15 naista), koska mies omisti nämä. Huorin tekemistä oli jonkun muun kuin näiden kanssa seksin harjoittaminen. ”Joka katsoo himoiten naista, on jo tehnyt huorin hänen kanssaan”, tuomitsee lähinnä toisen omaisuuteen kajoamisen, ei niinkään itse aktia, huorintekokin oli väärin naisen omistavaa miestä kohtaan, ei omaa vaimoa tai himoittua tai edes raiskattua naista kohtaan. Raamatun aikana aktiivinen seksuaalielämä alkoi yleensä noin 14-18 vuoden iässä. Juha Räikän kuvaamaa episteemistä paternalismia erityisesti seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä kirkko näyttää pontevasti harjoittavan. Kirkon seksuaalimoraalia ovat yleensä pykäämässä keski-ikäiset ja vanhat ihmiset, joiden on helppo saarnata pidättyvyyttä oman haluttomuutensa ja impotenssinsa norsunluutorneista. En kuitenkaan usko, että hekään olisivat kokonaan unohtaneet eroottiset unensa, seksuaalisen tyydytyksen tarpeensa tai masturbointinsa (ja mahdollisesti sen kauhean synnintuntonsa, jota nämä asiat herättivät, mikäli seksuaalisuus saarnataan synniksi). Tämän hetken suomalainen nuori tulee sukukypsäksi noin 14-vuotiaana ja ensisynnyttäjät ovat keskimäärin 28-vuotiaita. Tässä välissä on siis 14 vuotta aikaa, jolloin tulisi suojata nuoret henkisiltä ja fyysisiltä vammoilta seksin alueella. Pelkkä pidättyvyyden saarnaaminen ei varmastikaan tuota tulosta. Kultturifoorumillakin ihmeteltiin, mikseivät nuoret osallistu. Kirkon seksuaalimoraaliset kannanotot, niiden linjattomuus, elämänpelkoisuus ja mahdottomuus mielestäni pelottelevat nuoret muualle.

Viime aikoina on paljon mietitty pappien avioeroja. Syitä niihin on löydetty raskaasta, hankaliin aikoihin sijoittuvasta työstä, stressistä jne. En ole vielä missään nähnyt, että kukaan olisi miettinyt, voisiko yksi syistä olla puolison valinta. Ainakin silloin kun minä opiskelin (en tosin teologiaa), useimmat teologit menivät hyvin nopeasti ja nuorina naimisiin, koska se oli ainoa hyväksyttävä tapa saada seksuaalista tyydytystä. Tällöin naimisiin mentiin sen kumppanin kanssa, joka ensimmäisenä herätti seksuaalista halua. Näin intohimo ajoi ohi kaikkien muiden ominaisuuksien ja helposti puolison valinta meni pieleen.

Mielestäni ihminen on seksuaalinen olento äitinsä kohdusta hautaan asti. Seksuaalisuus on tärkeä ja kallisarvoinen osa ihmisyyttämme. Seksuaalisuutemme toteuttamisessa tärkeää olisi tasaveroinen (minä-sinä-tasolla tapahtuva, ei esineellistävä) kohtaaminen. Tällöin seksuaalisuudessamme ja seksissämmekin voisimme tuntea Jumalan läsnäolon. Mikäli pystyisimme kirkossamme saarnaamaan tätä ”kohtaamisen seksuaalisuutta”, välttäisimme monia katastrofeja nuorten elämässä. Kuka voisi suhtautua yliolkaisesti Jumalan läsnäolon kokemisen mahdollisuuteen?

Maija Palander
Lempäälä