Kuluneella viikolla on moni ottanut kantaa niin sanottuun verosuunnitteluun. Erityisesti lääkäreiden suunnittelemat verot ovat olleet esillä. Kommentointi on ollut vilkasta keskustelupalstoilla. On muistutettu siitä, että verosuunnittelu on laillista ja se on suunnittelua, ei kikkailua tai veronkiertoa. Merkittävä osa kommentoijista näyttää olevan sitä mieltä, että jokainen maksaisi mahdollisimman vähän veroa, jos se ”suunnittelulla” olisi mahdollista. ”Tyhmä paljon veroja maksaa – viisas pääsee vähemmällä”. Olen eri mieltä. Tiedän paljon ihmisiä – bussikuskista professoriin – jotka olisivat vapaaehtoisia maksamaan jopa enemmän veroja jos se olisi helppoa. He haluaisivat auttaa kaupunkia toteuttamaan hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut tai kunnollisen opetuksen kaikille. Jos veroilmoitukseen voisi ruksata haluavansa maksaa kunnan ”virallisen” verotusprosentin verran, tai esimerkiksi prosentin tai kaksi enemmän, moni ruksaisi sen suuremman prosentin. Todella monelle tämä ei olisi taloudellinen ongelma (esimerkiksi kolme kaljaa vähemmän kuukaudessa), mutta kaupungille siitä olisi merkittävä hyöty. Minä olen tyhmä, maksan veroja mielelläni vaikka voisin ”suunnitella” veroni pienemmiksi.

En usko, että lääkärit ovat ahneempia kuin ihmiset yleensä. Mahdollisesti verojen välttely olisi yhtä yleistä missä ammattiryhmässä hyvänsä, kunhan se olisi mahdollista tai helppoa. On joitain ammattiryhmiä, joissa vastaava verotuksen tuunamisen kautta hyötyminen on mahdollista ja niin myös todennäköisesti melko tavallista. Lääkärit eivät suinkaan ole ainoita. Lääkäreiden tai muidenkaan ammattiryhmien harjoittaman verosuunnittelun tavallisuudesta tai sen kautta menetettävien verotulojen suuruudesta en ole nähnyt laskelmia. Yksittäisen lääkärin kohdalla summat jäänevät useimmiten melko pieniksi.

Ymmärtääkseni nyt esiin nostettu ja lääkäreiden hyväkseen käyttämä veroetu on suunniteltu yrittäjille, jotta yrittäminen tehtäisiin taloudellisesti mahdolliseksi ja riskin otto kannattavaksi. Usein yrittäjä joutuu ottamaan suuren riskin perustaessaan yritystä ja hankkiessaan sille pääomaa. Tämän yrittämisen riskin kohtuullistamiseksi on tehty lakeja, joiden tuella yrittäjän on mahdollista saada yrityksen tuotosta jossain vaiheessa siedettävällä verotuksella itselleen tuloja. Suurin osa verojen suunnittelua varten holding- tai muun yhtiön perustaneista lääkäreistä ei suinkaan ole ottanut tätä taloudellista riskiä.

On onnetonta, jos lääkäreiden, juristien, kirjanpitäjien ja monien muiden ”yhteiskuntavastuuttomuus” verolakien porsaanreikien käytön kautta saa aikaan sen, että lait muutetaan yrittämistä vaikeuttavaan ja monimutkaistavaan suuntaan. Lain muutosta valmistelevilta ja lain säätäjiltä tarvitaan superviisautta, että lakeja onnistutaan viilaamaan yrittämistä tukeviksi mutta keinottelua ja kieroilun mahdollisuuksia vähentäviksi.