Tunnen oloni erityisen ulkopuoliseksi aina suurien urheilukilpailujen aikaan, en tunne huippu-urheilijoita, enkä ole kiinnostunut kilpailuista.  Pitkään luulin että Ringa Ropo on hevonen.  Nykyisin näyttää siltä, että huippu-urheilutapahtumissa kilpaillaan ennen kaikkea parhaimman, uusimman ja huomaamattomimman viagran keksimisestä tulostason parantajana.  Lapsillemme ja nuorillemme tyrkytetään monia kanavia pitkin ihanteita, jotka saavat heidät siirtämään syömisen vanhuuteen ja pyrkimään treenaamaan kroppansa virtaviivaiseksi ja itselle kauniiksi peilistä katsella unohtaen sosiaaliset suhteensa ja ahdistuen mikäli peili näyttää tavallista suomalaista lasta.  Heidän idolinsa kuolevat sairaan, hormoneilla tai muilla aineilla tukahdetun sydämen voiman pettäessä tuskin 30 vuoden iässä.

Ruben Stiller sanoi elokuun Helsingin Sanomien NYT-liitteessä: ”Jos sadan metrin juoksussa noudatettaisiin formulaurheilun henkeä, osa kilpailijoista saisi juosta kumisaappailla, muutamalla olisi monot ja pari kaveria saisi alleen piikkarit.  Tallin ykkösjuoksijan olisi annettava aina voittaa, kun korvanapissa kaikuisi tallipäällikön käsky.”  Olen Ruben Stillerin kanssa samaa mieltä, mutta mielestäni myös itse sadan metrin juoksu on mennyt tällaiseksi saappailla, monoilla tai piikkareilla juoksuksi, kun koskaan ei tiedä, minkälaisia turbotabletteja kukakin on nauttinut.

Rallit ja formulat ovat toinen suuri ihmetyksen aiheeni.  Mielestäni on tuholla ja kuolemalla flirttailemista, että järjestetään tapahtumia, joissa uusiutumattomasta hengitysilmastamme tuhotaan tieten tahtoen satoja ja tuhansia kuutioita.  Ralleissa ja formulakilpailuissa itsessään tuprutetaan taivaalle valtavat myrkyllisten kaasujen pilvet ja näihin kilpailuihin matkaavien kulkuneuvojen päästöt vielä lisäävät tätä peliä tuhon kanssa.  En osaa ihailla Sylvester Stallonea tai Renny Harlinia, jotka lentävät Budapestiin katsomaan formulakisoja, en ymmärrä niitä kahtakymmentäkahdeksaa lentokoneellista suomalaisia jotka panevat rahansa formulamatkaan tai Ari Vatasta, joka lentää omalla helikopterillaan katsomaan Jyväskylän rallia.   Kuulemma näiden kisojen katselussa ei edes näe mitään, kuulee vaan fiuuuuuu ja joku sanoo, että siinä meni Kankkunen tai Häkänen tai kuka lienee.  Afrikan ralleihin kuljetetaan lentokoneilla valtavia kuormia autoja ja muuta kamaa.  Joskus vielä yritettiin esittää, että näissä kilpailuissa kehitetään autojen turvallisuutta ja jokaiselle autolle tärkeitä ominaisuuksia.  Minua on vaikea saada tällaisia syitä tai sivuhyötyjä enää uskomaan.  Varmasti autojen tuotekehittelyä voitaisiin tehdä paljon tehokkaammin ja terveemmin muilla tavoilla ja ilman tupakkatehtaiden mainosareenaksi ryhtymistä.  Miettiessäni ralleja ja formuloita, alkaa oma energian säästö, työmatkakävely ja tyhjäkäynnin välttäminen tuntua naurettavalta puuhastelulta, jonka halveksunta pursuaa rallifanien ivallisten hymyjen takaa.

Itsekkyydellämme, ylimielisyydellämme ja ajattelemattomuudellamme me tuhoamme omaa ja tulevien lasten mahdollisuutta terveeseen elämään ja hengitettävään ilmaan.  Todennäköisesti monet saasteet vaikuttavat esimerkiksi ihmisen perimään ja siittiösolujen liikkuvuuteen ja sitä kautta ihmisen hedelmällisyyteen.  Miten paljon me monenlaisella hurlumhei-kulutuksella kaasutamme tulevia lapsia hedelmättömiksi, sairaiksi ja onnettomiksi?

Suomi on teknisen kehityksen edelläkävijä.  Tietokoneita, kännyköitä ja erilaisia virtuaalisysteemeitä on majassa kuin majassa.  Ehdotankin, että aletaan siirtää haitallisia tuhoflirttailulajeja virtuaalitodellisuuteen.  Rakennetaan peli, jossa jokainen maa voi treenauttaa urheilijoitaan, testata suorituskykyä parantavia rohtojaan ja lahjoa päättäjiä kaikin mahdollisin tavoin.  Järjestetään tässä pelissä huippu-urheilukisoja määräajoin.  Näiden kisojen televisiointikin olisi suhteellisen helppo järjestää, kun kaikki jo tapahtuisi virtuaalisesti.

Siirretään formulakisat ja rallit virtuaalitodellisuuteen.  Ihmiset voivat rauhassa istua kotonaan, kaikilla on eturivin paikat katsomossa ja printterit voivat heti kisan loputtua lähettää jokaiselle katsojalle voittajien nimikirjoitukset.

Kaikkein tärkeintä tietysti olisi, että sodat siirrettäisiin virtuaalitodellisuuteen.  Jokainen maa saisi syöttää peliin jokaisen asukkaansa ominaisuudet ja tiedot.  Mikäli joku haluaisi haastaa sotaan naapurinsa, sotaa alettaisiin käydä jättimäisessä pelissä, sotaan osallistuvat saisivat ohjailla itseänsä näytöllä, komentajat komentaisivat joukkojansa.  Mikäli tässä sodassa kaatuisi, ei sen jälkeen syntyviä jälkeläisiä enää laskettaisi mukaan jatkopelissä, puoliso voisi avioitua uudelleen ja elämä sujuisi aivan toisin kuin todellisuudessa.  Näin hiljakseen kaikki sodankäynti siirtyisi virtuaalisuuteen, jolloin se olisi erillinen peli, jota jossain pelataan ilman että se vaikuttaisi reaalisesti eläviin ihmisiin.

Maija Palander

Tämän kolumnin musiikiksi sopii pompöösi maskuliinimusiikki, joka voisi kuvata meidän pöyhkeää, ylimielistä asennettamme maailman kärsimyksen edessä, esimerkiksi Gustav Mahlerin ensimmäisen sinfonian 5. osa, sturmisch bewegt.