Vanhoissa muumikirjoissa käsitellään tärkeitä ja vaikeita asioita hienosti. Niistä löytyy kertomuksia yksinäisyydestä, pelosta, huonosta itsetunnosta ja kuolemasta. Kertomukset ovat viisaita. Kuoleva täti lahjoittaa suuret omaisuutensa ajatuksella jakaen niille, jotka tarvitsevat. Sitten hän järjestää juhlat. Ehkä suurimmasta osasta meitä ei ole järjestämään hautajaisiaan etukäteen, mutta oman kuoleman ajattelu ja siihen liittyvien toiveitten miettiminen olisi mielestäni tärkeää.
Haluatko sinä, että joku toinen saa uuden elämän mahdollisuuden sinun hyväkuntoisilla elimilläsi? Itse toivon, että mikäli kuolen niin nuorena, että munuaiseni, maksani, sydämeni tai verkkokalvoni vielä kelpaavat, ne antaisivat mahdollisuuden elämään tai näkemiseen jollekulle. Kymmenet ihmiset odottavat siirtoon sopivia elimiä.
Lisäksi toivoisin, että Suomen seurakunnat alkaisivat hankkia arkunpeittoja, kauniita, juhlallisia kankaita, joita voisi käyttää peittämään yksinkertaisen, helposti palavan tai maatuvan arkun. Hienojen, usein jalopuisten arkkujen käyttäminen ruumisarkkuina on mielestäni yksi kummallisimmista tuhlaustavoista. Omaksi arkukseni toivoisin esimerkiksi pahvista tehtyä.
Luin jostain lehdestä pikku uutisen ekohautausmaasta. Siihen liittyi paljon yksityiskohtia, joissa oli otettu huomioon se, että meidän maaksi tulemisemme (jota tuhkaaminenkin on), on varsin luonnollinen asia. Siihen liittyy perinteessämme kuitenkin sellaisia asioita, jotka syövät sen luonnollisuutta. Ehkä kuitenkaan Lempäälään ei tarvitse perustaa erikseen ekohautausmaata. Me lempääläiset voisimme kuitenkin miettiä näitä asioita ja kertoa toiveistamme. Joku paja, esimerkiksi monitoimikeskus, voisi valmistaa pahvisia tai ohuesta puusta tehtyjä arkkuja ja maatuvia tuhkauurnia. Seurakunta voisi hankkia kauniita arkunpeittoja esimerkiksi taitavilta käsityöläisiltämme.
Ja ehkä itse kukin voisimme lähettää tärkeälle, rakkaalle ihmisille kukkasen nyt ja hyvästellä muistotilaisuudessa vaikkapa peitellen kukkien sijasta lauluilla ja muisteluilla.
Maija Palander