Puheenvuoro Tampereen Yliopiston Naiskulttuuripäivien avajaisissa huhtikuussa 2006:
”Oi jos ilta joutuisi, vaivat vaimentuisi, hikihelmet kuivuisi ja armas laimentuisi! Silloin ois ja silloin ois mun rinnassani rauha!” Tässä vanhassa suomalaisessa kansanlaulussa on kaksi asiaa, joiden kautta mietiskelen naisen aggressiota, armaan laimentuminen ja illan joutuminen.
Välineellinen ja ilmaiseva aggressio
Laulun nainen toivoo, että ”armas laimentuisi”, eli että miehen aggressio lauhtuisi. Miksi? Brittiläisen tutkijan Anne Campbellin (1993) mukaan naisten ja miesten aggressiokäyttäytyminen on erilaista. Naisilla ja miehillä on erilaiset sisäiset representaatiot eli erilainen ”teoria” aggressiosta. Sukupuolten väliset aggressiokäyttäytymisen erot ovat johdettavissa näistä representaatioista.
Campbellin mukaan miehet käsittävät aggression välineellisesti eli instrumentaalisesti. He käyttävät aggressiota välineenä erilaisten tavoitteiden saavuttamiseen. Aggression avulla mies saa muut noudattamaan tahtoaan, kontrolloi ympäristöään ja pelkoa herättämällä pakottaa ympäristön tottelemaan ja kunnioittamaan itseään. Tarpeen vaatiessa mies kykenee käyttämään aggressiota taitavasti hyväkseen. Miehelle aggressio on siis taito jota hän voi tietoisesti opetella. Laulun naisen armas ilmeisesti käyttää valtaansa naiseensa aggression kautta.
Naisen aggressio on Campbellin mukaan toisenlainen. Aggressio ei merkitse naiselle ympäristön kontrolloimista, vaan se on osoitus oman kontrollin menettämisestä. Campbell sanoo, että naisen käyttäytymisen odotusarvo on itsehillintä, häneltä odotetaan ihmissuhteiden hoitoa ja ristiriitojen sovittelua, ei aggressiivisuutta. Jos nainen kuitenkin suuttuu, hänen aggressionsa on Campbellin mukaan ilmaisevaa eli ekspressiivistä. Naiset käyttävät aggressiota voimakkaiden tunteiden ilmaisemiseen. Usein naisen aggression tarkoituksena on saada toinen ymmärtämään häntä tilanteessa, jossa muut keinot eivät auta. Tämän vuoksi naisen aggressio voi vaikuttaa tehottomalta hysterialta, joka ei johda mihinkään. Naiset käyttävät tappelun sääntöjen vastaisia aggression keinoja kuten puremista, kirkumista, itkemistä ja esineiden heittelyä. Kun nainen suuttuu, hänen käsketään rauhoittua ja ottaa lääkettä.
Kun Campbell haastatteli miehiä ja naisia heidän omista aggressiokokemuksistaan, hän havaitsi että sukupuolten kertomukset olivat erilaisia. Mies oli usein ylpeä suuttumisestaan, ja saattoi kertoa siitä jälkeenpäin kuin julkisesta tapahtumasta. Aggressiolla mies saattoi asiat kohdalleen ja osoitti muille oman paikkansa yhteisössä. Hänen aggressiollaan oli usein yleisöä. Kun naiset kuvailivat aggressiotaan, sitä ei kerrottu sankaritarinana vaan häpeällisenä tapahtumana. Useimmiten naiset säästivät aggressionsa kahdenkeskiseen kohtaamiseen, se ei tapahtunut julkisuudessa. Campbellin mukaan aggressio edustaa naiselle jonkinasteista epäonnistumista, luopumista kontrollista kaaoksen hyväksi. Tästä johtuen naisen aggressioon liittyy enemmän ristiriitaisia tunteita kuin miesten. Paitsi aggression kohteelle nainen on vihainen myös itselleen sekä omasta suuttumisestaan että toisaalta myös siitä, että ei ole aikaisemmin paremmin pitänyt puoliaan. Yleensäkin hänestä tuntuu, että hänen olisi pitänyt hoitaa ristiriitatilanne jollakin muulla tavoin. Eräille ihmisille aggressio on ympäristön kontrolloimisen väline, toisille se on tunteiden ilmaisua. Sattuu usein mutta ei suinkaan aina, että ensiksi mainitut ovat miehiä ja viimemainitut naisia. Campbellin ehdottama kahden aggressioteorian soveltaminen auttanee oivaltamaan jotakin miesten ja naisten aggression luonteesta. Jako ja käytetyt käsitteet eivät kuitenkaan ole täysin selviä. Esimerkiksi suomalaisten miesten tuttu humala-aggressio edustaa mitä voimakkainta ekspressiota ja myös melkoista itsekontrollin menetystä. Toisaalta naisetkin aggression purkauksillaan saattavat pyrkiä mukauttamaan toisia tahtoonsa ja kontrolloimaan heitä, toisin sanoen käyttävät omaa aggressiotaan välineellisesti. Sen lisäksi myös ekspressiivistä aggressiota voidaan teoriassa pitää välineellisenä: sen tavoitteena on itseilmaisu ja sen kautta sosiaalinen kommunikaatio.
Aggressioon kykenevät ja sitä harjoittavat sekä miehet että naiset kaikissa kulttuureissa. Kysymykseksi jää, selittävätkö sukupuoliroolit, yhteiskunnan olosuhteet ja sosialisaatio riittävästi naisten ja miesten käyttämien aggressiotyylien ja strategioiden eroja, vai tarvitaanko siihen biologisia selityksiä.
Normit ja sukupuoliroolit vaihtelevat aikakaudesta ja kulttuurista toiseen. Kun yhteiskunta muuttuu, myös naisten ja miesten tavat toimia aggressiivisesti voivat muuttua. Vaikkakin biologinen reduktionismi, joka yrittää palauttaa aggression kaltaisen monimuotoisen ilmiön hormonien tms. vaikutukseen ei kestä kriittistä analyysia, on mielestäni väärin, mikäli emme tarkastele myös biologiaa ja aivojen aineenvaihduntaa miettiessämme naisen aggressiota.
”Oi, jos ilta joutuisi”; testosteroni ja serotoniini
Niin miehen kuin naisen aggressiolla on myös biologinen, hormoneihin ja aivojen aineenvaihduntaan liittyvä maailmansa. Testosteroni on tärkein tuntemamme androgeeni, eli ”miessukupuolihormoni”. Sana miessukupuolihormoni on tyhmä, koska androgeenit ovat myös naisen hyvinvoinnille, esimerkiksi mielialalle, energiatasoille ja seksuaaliselle halukkuudelle välttämättömiä hormoneita. Lisäksi naisen elimistö, lähinnä munasarjat ja lisämunuaiset, tuottavat androgeeneja koko naisen elämän ajan. Iltaa kohti niin miehen kuin naisenkin testosteronitasot laskevat. ”Armas laimentuu” siis varmimmin illalla. Naisen hormonien ja monien aivojen aineenvaihdunnalle tärkeiden aineiden pitoisuudet elimistössä vaihtelevat huomattavasti kuukautiskierron mukaan. Testosteronia on puolivälissä kuukautiskiertoa (munasolun irtoamisen aikoihin) elimistössä melko paljon. Tässä vaiheessa kiertoa naisen mieliala, energia ja seksuaalinen halukkuus ovat korkealla. Munasolun irtoamisen jälkeen estrogeenitasot laskevat ja keltarauhashormonitasot nousevat. Tämä yhdistelmä romahduttaa aivojemme serotoniinitasot. Serotoniini on parhaiten tuntemamme ruokahalun säätelijä, se vaikuttaa myös unen laatuun, itsetuntoon, ilon tunteisiin, ihon tuntoherkkyyteen, seksuaaliseen kiihottumiseen ja se auttaa hallitsemaan pelkoa. Serotoniinin vähyys aiheuttaa alavireisyyttä, mielen ailahtelua, itsetunnon romahtamista, ahmimista. (Nain
en ahmii loppukuukautiskierrosta, koska munasolu on irronnut, nainenhan on tulossa raskaaksi!) Serotoniinin vähyys (johon usein liittyy testosteronin runsaus) aiheuttaa väkivaltaista seksuaalista käyttäytymistä. Eläinkokeiden perusteella tiedetään, että serotoniinin puutos saa eläimet kiduttamaan, haavoittamaan tai peräti tappamaan seksikumppaninsa.
Serotoniini rakentuu tryptofaanista, jota saamme ravinnosta. Tryptofaanin saanti ja imeytyminen aivoihin on monimutkainen prosessi. Tryptofaanin puute ruokavaliossa voi olla osasyy serotoniin vähyyteen ja siten mielialan, ruokahalun, unen, pelon ja itsetunnon ongelmiin. On viitteitä siitä, että myös valo ja liikunta vaikuttavat serotoniinin kautta hyvinvointiimme.
Alkoholi lisää elimistömme testosteronitasoja. Ilmeisesti samalla serotoniintasot laskevat ja ainakin jotkut ihmiset käyttäytyvätkin alkoholin vaikutuksessa aggressiivisesti. Näiden ihmisten aggressiota ja jopa pahoinpitelyalttiutta on mahdollista hillitä serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavilla lääkkeillä.
Freud kirjoittaa ”Seksuaaliteoriassaan”: ”Arvelen, että perin monien naisten älyllinen alemmuus selittyy niistä ajattelun estoista, joita heille heidän sukupuolisuutensa tukahduttamiseksi on kasvatettu.” Kun siis nainen tukahduttaa sukupuolisuutensa ja aggressionsa (testosteronin manifestaatiot), hänen vapaa, tuulissa lentävä ajattelunsakin estyy ja nainen jää ”älyllisesti alemmaksi”. Juhlikaamme näillä Naiskulttuuripäivillä naisen aggressiota, sen ekspressiivisyyttä ja siihen liittyvän luovuuden monimuotoisuutta.