Tamperelaisilleko oma ydinvoimala?
Ydinvoimaa mainostetaan päästöttömänä ja halpana energiana. Päästötöntä se ei ole. Vaikka sähköä tuottaessaan ydinvoima ei tuota hiilidioksidia, ydinpolttoaineen louhinta, rikastaminen, käsittely ja kuljetus tuottavat hiilidioksidi- ja muita päästöjä. Vieläkään – noin 50 vuoden kaupallisen toiminnan jälkeen – ei teollisuus ole pystynyt ratkaisemaan radioaktiivisen jätteen loppusijoitusongelmaa. Ei ihme, koska käytetty ydinpolttoaine sisältää radioaktiivista ainetta, joka pitää eristää sadoiksi tuhansiksi vuosiksi. Vielä ei ole keksitty materiaalia, jossa tehdyissä astioissa ainetta voitaisiin varastoida.
Ydinjäte on kuolettavan vaarallista yli 100 000 vuotta. Miten ja minne varastoimme tällaisen aineen? Miten lähetämme viestin jätteistä edes 5000 vuoden päähän? Oletko lukenut 1800-luvun kirjoja, joissa kirjasimet ovat vanhanaikaisia ja kieli lähes käsittämätöntä vaikka se on äidinkieltäsi? Näiden tekstien kirjoittamisesta ei ole kulunut edes kahta sataa vuotta… Voimme uskoa informaation kulkevan sukupolvelta toiselle tuhansien sukupolvien ajan rauhan aikana. Luonnonmullistukset ja sodat muuttavat asian. Kulkeeko tieto ydinjätteestä niille, joille kielemme ja kirjoituksemme on satojen tai tuhansien vuosien takaista? Vai ajattelemmeko vain, että liekö tuolla väliä?
Viime aikoina yli 30 maassa on tehty päätöksiä lisäydinvoiman rakentamisesta. Jotta ydinvoimaa voitaisiin pitää vakavasti otettavana vaihtoehtona hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, pitäisi ydinvoimaloita rakentaa paljon lisää. Sähkölaitoksen uusi toimitusjohtaja Veli-Pekka Nurmi pitää tärkeänä että Tampereen kaupunki omistaisi Suomen kuudetta ydinvoimalaa (Al 8.1.06). Professori Helge Lemmetyinen Tampereen Teknillisestä Yliopistosta arvioi (Al 29.12.06) että maailman energian tarve kolminkertaistuu kolmessa vuosikymmenessä. Tähän tarpeeseen vastaaminen ydinvoimalla edellyttäisi kahden uuden ydinvoimalan rakentamista joka päivä tulevina vuosikymmeninä.
Nykykäytöllä tunnetut uraanivarat riittävät noin 50 vuodeksi. Jos käyttö kymmenkertaistuu, tunnetut uraanivarat riittävät noin viideksi vuodeksi. Pitkään ydinvoima ei siis voi olla halpaa. Hintaan tulee laskea loppusijoitus, hupenevan polttoaineen väistämätön hinnan nousu sekä välttämättömiksi käyvät turvajärjestelmät esim. luonnonmullistusten tai terrorismin varalle. Rannikoille rakennettuja ydinvoimaloita, loppusijoitusvarastoja tai jälleenkäsittelylaitoksia ei ole suunniteltu kestämään esimerkiksi tsunameja, mittavia myrskyjä tai tulvia.
Hiilidioksidipäästöjen vähentäjänä ydinvoima muodostuu merkittäväksi, jos siirrytään ns. hyötyreaktoreihin. Ne voivat moninkertaistaa uraanista saatavan energian. Hyötyreaktorit käyttävät jäähdytysaineenaan nestemäistä litiumia tai natriumia. Molemmat aineet räjähtävät joutuessaan tekemisiin ilman tai veden kanssa. Tulva tai tsunami johtaisi koko järjestelmän tuhoutumiseen ja räjähdysten sarjaan. Hyötyreaktoreiden polttoaine on pitkälle rikastettua, ja siitä on mahdollista rakentaa ilman lisärikastusta ydinpommeja. Ilmastonmuutoksen torjuminen ydinvoimalla johtaisi hyvin todennäköisesti ydinaseiden hallitsemattomaan leviämiseen. Intialla on maailman suurin hyötyreaktoriohjelma. Kaksi vuotta sitten, tapaninpäivänä 2004, yksi Intian hyötyreaktorirakennelma jäi tsunamin alle. Tuskin voimme kuvitella millaista tuhoa olisi syntynyt, jos reaktori olisi ollut jo toiminnassa ja räjähdykset olisivat singonneet ilmakehään valtavat ydinsaastemäärät.
Ydinenergia ei ole kotimaista, päästötöntä eikä halpaakaan. Lisäpanostukset ydinvoimaan vievät resursseja kestävien energiaratkaisujen kehittämiseltä. Suomen tulisi investoida energian säästämiseen ja uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen. Tuuli-, aurinko- ja vetytalouteen perustuva teknologia voi olla Suomen tulevaisuuden merkittävä työllistäjä ja vientivaltti.