Viime aikoina olen alkanut uskoa, että musiikki vaikuttaa aivojen aineenvaihduntaan ja hormonien eritykseen.

KUVA SOULBOP.
Viime kesänä olin ensimmäistä kertaa elämässäni Keitelejazzissa.  Pääkonsertissa esiintyivät Pepa Päivinen Quartet, Chris Potter’s Underground ja The Randy Brecker-Bill Evans Soulbop Band.  Tämä musiikki vaikutti minuun vahvasti.  Uskon, että sisuksiin uppoava jazz vaikuttaa hormonieritykseen, erityisesti oksitosiiniin, joka on kiintymyshormoni.  Lasteni syntymää lukuunottamatta en ole koskaan tuntenut sellaista kiintymystä kuin Keitelejazzin musiikin täyttäessä minut.

Toissailtana oli Tampereen Filharmonian konsertissa, jossa Kari Kriikku soitti Magnus Lindbergin klarinettikonserton.  Klarinetti on mielestäni soittimista lumoavin.  Konsertin muina teoksina olivat Panufnikin Rauhankulkue ja Brucknerin kolmas sinfonia.  Olen aiemminkin ajatellut että klassinen musiikki vaikuttaa melatoniinieritykseen.  Nyt tämä tunne vahvistui.  Minun on vaikea estää nukahtamista ja kuorsauskarkailua klassista musiikkia kuunnellessani.  Tässäkin konsertissa musiikki oli osin pompöösiä ”maskuliinimusiikkia” ja monimutkaistakin.  Silti uni pyrki voittamaan.

Mielestäni olisi jännä tutkia musiikin ja kuulemisen vaikutuksia aivojen aineenvaihduntaan ja hormoneihin.  Häly ja melu vaikuttavat vahvasti.  Millä mekanismilla?  Vaihteleeko äänen (musiikin, melun, rakastetun äänen) kuulemisen vaikutus ihmisestä toiseen?  Kosketus vaikuttaa aivojen aineenvaihduntaan ja hormonieritykseen, samoin esim. alkoholi (pieni annos lisää testosteronieritystä).  Entä muut maut tai ruoka-aineet, entä hajut, entä näkeminen?  Arvelen että jokainen joka on lukenut Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, muistaa ja tunnistaa omat mieli- ja muistikuvansa Madeleine-leivoksesta.