Nokia maailman mitassa

Joka päivä maailmassa kuolee 20 jumbojetillistä lapsia pilaantuneesta vedestä, vessojen puutteesta ja huonosta hygieniasta johtuvista syistä.  Suomessa tämä ei ole julkaisemisen arvoinen uutinen.  Nokian tapahtumien jälkeen nämä kuolevat lapset ovat kuitenkin meitä lähempänä.  Entäpä jos nokialaisia lapsia olisi kuollut yksi jumbojetillinen, yksi kahdeskymmenesosa päivässä maailmassa näistä syistä kuolevista lapsista?  Olisimmeko me silloin valmiimpia karsimaan omasta hyvinvoinnistamme tai turhasta törsäämisestä maailman paremman sanitaation hyväksi?

YK pyrkii puolittamaan ilman puhdasta vettä ja sanitaatiohuoltoa elävien ihmisten määrä vuoteen 2015 mennessä.  Tähän tavoitteeseen meitä innostaa pyrkimään myös ensi vuoden maailman sanitaatiovuosi.  Tavoitteeseen pääseminen maksaisi noin 8 miljardia euroa vuodessa.  Tämä on sama summa, jonka eurooppalaiset käyttävät vuosittain jäätelöön.  Maailman vesipulan ja -katastrofien kustannukset ovat noin 150 miljardia euroa vuodessa.

Maailmassa on noin 2.6 miljardia ihmistä, jotka eivät ole koskaan käyttäneet asianmukaista käymälää, joka takaisi sen että ihmisen jätökset eivät pilaa vettä.  Nokian kaupunki saa järjestetyksi kakkaveden pois kaupunkilaisten käyttövedestä melko nopeasti.  Suuri osa maailman ihmisistä ei ole näin onnekkaita.  Meistä jokainen voi helpottaa maailman vessahätää ryhtymällä huussikummiksi tai rakennuttamalla huussin Sambiaan joululahjaksi ystävälle joka ei oikeastaan tarvitse mitään (www.huussi.net).

Tuhannet nokialaiset vaativat vesikatastrofista vastuullisiksi kokemiensa henkilöiden eroa.  Mikä on meidän hyväosaisten vastuu ja mistä meidän tulisi erota 20 jumbojetillisen lapsia kuollessa päivittäin?

Kirjoita kommentti

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*
*