Voimaa lantion pohjan lihaksiin

Lantion pohjan lihasten treenausohje

– tekee hyvää niin naiselle kuin miehelle

Lantion pohjan kudosten ja lihasten kunnolla on merkitystä ainakin virtsan pidätyskyvyn kannalta, todennäköisesti myös seksuaalisen nautinnon ja miehillä ennenaikaisen siemensyöksyn hallitsemisen ja erektiokulman kannalta. Treenaamattomat lihakset rapistuvat, niinpä lihaksia on hyvä treenata säännöllisesti – niin naisten kuin miestenkin. Lihakset voivat olla huonossa kunnossa, vaikka nainen ei olisi koskaan ollut raskaana tai olisi synnyttänyt ainoastaan keisarileikkauksella. Naisilla seksuaaliseen laukeamiseen liittyvät lihasten supistelut ovat oivaa harjoitusta, mutta usein toistuvanakin monelle riittämättömiä. Mielikuvat helpottavat harjoittelua. Niinpä annan mielikuvaharjoitusohjeet.

1. Naru

Oikeastaan tämän harjoituksen nimi pitäisi olla kieli, mutta niin monelle kieli on lähinnä se, mikä on suussa, joten harjoituksen nimeksi olen valinnut narun. Tämä naru on kuin narubasson kieli, jota aletaan soittaa lantion pohjan lihaksilla. Harjoituksessa kuvitellaan, että peräaukosta napaan alavartalon läpi on jännitetty narubasson kieli. Peräaukon ympärillä lantion pohjassa olevilla lihaksilla soitetaan tuota soitinta. Lantion pohjan lihaksilla nostetaan lantion pohjaa kohti napaa ja narubassosta kuuluu bong-bong-bong. Yleensä jokainen löytää oman yksilöllisen soittotahtinsa; jollakin bongotus on nopeampaa, jollakin hitaampaa. Tätä voi hyvin tehdä myös esimerkiksi tahdissa musiikkia kuunnellessa. Soitetaan 15 bongotusta kerralla.  Jos vieressä istuva näkee harjoittelun harjoittelijan ylös-alas liikkumisesta, ovat käytössä todennäköisesti väärät lihakset eli pakara- tai reisilihakset aivan lantion pohjan lihasten sijasta.

2. Kreikka

Tässä harjoituksessa kuvittelemme istuvamme Kreikassa rauhallisessa, yksityisessä lahden poukamassa. Istumme kirkkaassa, puhtaassa, lämpimässä vedessä, joka ulottuu noin nänneihin asti. Linnut laulavat ja aurinko paistaa. Olemme onttoja sisältä. Alamme huuhtoa sisätilaamme vedellä, jota imemme peräaukon, virtsaputken ja naiset emättimenkin kautta. Hiljakseen imemme vettä ylemmäs ja ylemmäs kunnes vettä on noin napaan asti. Tämän jälkeen yritämme päästää veden hitaasti ja hallitusti takaisin. Kaksi kunnollista huuhtomiskertaa riittää kerrallaan.

3. Appelsiini

Tämä on mielikuvaharjoituksistani mielestäni hauskin ja vaikein. Mennään kauppaan ja ostetaan mehevä appelsiini. Kuoritaan appelsiini ja otetaan siitä yksi mehevä viipale ja työnnetään emättimeen (MIELIKUVISSA..!). Emättimen seinämän lihaksilla aletaan pureskella ja imeskellä viipaletta. Kun se on pureskeltu ja imeskelty tyhjäksi, se nielaistaan ylöspäin. Yhden viipaleen ”syöminen” kerralla riittää. Mikäli näiden lihasten löytäminen on hankalaa, kannattaa kokeilla makuulla ollessa työntää sormi emättimeen ja yrittää ”pureskella” ja ”imeskellä” sormea, jolloin tuntee tapahtuuko mitään. Pidin luentoa kerran yökerhossa monisatapäiselle nörttijoukolle, joissa oli vain muutama nainen. Mietiskelin siellä ääneen, että mikä olisi miehille sopiva imeskeltävä ja pureskeltava virtsaputken ympärillä oleville pikkulihaksille. Eräs nörteistä tuli luennon jälkeen ehdottamaan, että mielikuvaksi sopii Snöret lakritsanaru..

Harjoituksia voi tehdä niin seisten, istuen kuin maatenkin. Jokaista harjoitusta kannattaa jokaisen – niin naisen kuin miehen iästä riippumatta – tehdä 1-2 kertaa päivässä. Jokainen harjoituskerta olisi hyvä aloittaa levänneillä lihaksilla ja tehdä ainoastaan yhtä harjoitusta kerrallaan. Kannattaa miettiä omasta arkipäivästään asioita, joihin harjoitukset liittää. Esimerkiksi, jos tekee asiakaspalvelutyötä, voi narua soittaa aina kun tulee partainen miesasiakas. Tai narua voi soittaa aina kun radiosta tulee tango tai kun odottelee punaisissa valoissa. Bussissa kotiin matkatessa voi kuvitella itsensä Kreikkaan. Illalla televisiota katsellessa ohjelman vaihtuessa tai mainostauon aikana voi syödä kuvitteellisen appelsiinin viipaleen tai imeskellä lakritsanarua. Vaikutukset alkavat tuntua ja näkyä ainakin muutamassa kuukaudessa. Iloa harjoitteluun!

Kirjoita kommentti

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*
*