Tamperelaisilleko oma ydinvoimala? Ydinvoimaa mainostetaan päästöttömänä ja halpana energiana. Päästötöntä se ei ole. Vaikka sähköä tuottaessaan ydinvoima ei tuota hiilidioksidia, ydinpolttoaineen louhinta, rikastaminen, käsittely ja kuljetus tuottavat hiilidioksidi- ja muita päästöjä. Vieläkään – noin 50 vuoden kaupallisen toiminnan jälkeen – ei teollisuus ole pystynyt ratkaisemaan radioaktiivisen jätteen loppusijoitusongelmaa. Ei…
Raimo Sailaksen geenit
Raimo Sailas räväytti muutama viikko sitten ehdottamalla tilakokojen suurentamista ja geenimanipuloitujen kasvien viljelyä Suomen tiloilla.
Sponsoroinnista ja verotuksen lääkärinrei’istä
En ole viime aikoina juuri mistään lehtijutusta niin ilahtunut, kuin Mediuutisten nrossa 32 (22.9.06) ilmestyneestä Lääkäri luopuu lahjoista-jutusta. Kiitos siitä!
Harmaata lääkärintaloutta
Lääkäriliiton selvityksen mukaan suurten yksityisten lääkärikeskusten lääkäreistä lähes kolmasosa toimii oman holdingyhtiön tai muun ns. ”verosuunnittelua” varten tehdyn järjestelyn kautta. Uskon tämän olevan vasta alkua. Arvelen, että jo puolen vuoden kuluttua oman holdingyhtiön tms. kautta toimivia lääkäreitä on paljon yli puolet suurten lääkärikeskusten lääkäreistä.
Nawa ngaa?
"Nawa ngaa?" on Pohjois-Namibiassa eli Ambomaalla puhuttua ndongaa – yhtä niin sanotuista ambokielistä – ja tarkoittaa "onhan asiat hyvin?".
Työmatkaliikunnan tavoitteellisesta lisäämisestä
TAMPERE, työmatkaliikkujan taivas, pyöräilijän paratiisi VALTUUSTOALOITE TYöMATKALIIKUNNAN TAVOITTEELLISESTA LISääMISESTä JA LUONNOLLISEN LIIKKUMISEN EDELLYTYSTEN PARANTAMISESTA TAMPEREELLA Tampereen kaupunginvaltuuston tammikuun 2006 kokouksessa hyväksyttiin ponnella lisätty liikenneosayleiskaava. Yhtenä hyvin perusteltuna tavoitteena kaavassa on henkilöauton käyttämisen tarpeen vähentäminen. Tähän pyritään mm. parantamalla luonnollisen liikkumisen (kävely, pyöräily, muu "moottoriton" liikkuminen) edellytyksiä keskustassa.
Geenit lautasellasi
Geeniruokakeskustelu on ollut otollista mielikuvilla maalailulle niin sen kannattajien kuin vastustajienkin pensseleissä. Vastustajat ovat paksuin vedoin piirtäneet kuvaa hulluista lehmistä vielä pahempana versiona. Geenimuunnellun ruuan puolustajat hymyilevät alentuvasti puhuessaan vastustajista älynköyhyydestä kärsivinä, geenikammoisina, taikauskoisina hölmöinä, jotka eivät ole kykeneviä ymmärtämään, miten tarkasti tutkittuja ja kaikin puolin turvallisia syötäväksi nämä parannellut…
Kun minä kuolen
Vanhoissa muumikirjoissa käsitellään tärkeitä ja vaikeita asioita hienosti. Niistä löytyy kertomuksia yksinäisyydestä, pelosta, huonosta itsetunnosta ja kuolemasta. Kertomukset ovat viisaita. Kuoleva täti lahjoittaa suuret omaisuutensa ajatuksella jakaen niille, jotka tarvitsevat. Sitten hän järjestää juhlat. Ehkä suurimmasta osasta meitä ei ole järjestämään hautajaisiaan etukäteen, mutta oman kuoleman ajattelu ja siihen liittyvien…
Euroopan Parlamentin lyhyt oppimäärä
Euroopan Parlamentin vaalit pidetään kesäkuussa kaikissa Euroopan Unionin jäsenmaissa. Mitä Euroopan Parlamentti tekee? Mihin asioihin vaikutamme äänestämällä tai jättämällä äänestämättä? Kolmen lyhyen ”oppitunnin” avulla pääset hyvin alkuun Europarlamentin opiskelussa.
Ostaisinko rakkaalleni solmion?
Seisoin Namibian pääkaupungin Windhoekin pienellä kansainvälisellä lentokentällä lähtöselvityksessä. ”Teillä on 1.3 kg ylipainoa matkatavaroissa, se maksaa 130 Namibian dollaria (= sama määrä Suomen markoissa)”. Hämmennyin. Kerroin ohuthuuliselle virkailijalle, että minulla oli jäljellä 110 dollaria ja olin ajatellut ostaa lapsille tuliaisia. Hymyttömästi hän tuhahti ja jätti rahani vaatimatta. Vielä näillä lennoilla…