Erään naisen kokemus:

Sain syyskuussa 2010 seuraavanlaisen sähköpostiviestin:

hei, olen 58-vuotias mami.  en tiennyt, että minusta ja vaivoistani on ilmestynyt kirja.  olin tänään 21.9. Säkylän kirjastossa, josta kirjasi löysin.  luin sen kahdessa tunnissa.  kaikki osuu kohdalleen niin vaivoissa kuin gynekologien lausunnoissa.  helmikuussa 2010 minua kehotti lääkäri xxx kääntymään psykiatrin puheille, vaihdevuodet kun eivät lisää alakuloisuutta. käytän nyt kliogest 2 mg, joka ei tunnu missään. nyt aloitan ottaa suurempaa annosta. nukkuminen on aivan retuperällä sekä kaikki lihasvaivat.
KIITOS PALJON KIRJASTASI, MONI ILOITSEE!!!!!!!

Jatkoviestissä muutamaa päivää myöhemmin lisäselvennystä:

Fyysinen ja henkinen kuntoni romahti jo kesäkuun alussa.  Sain terveyskeskuslääkäriltä pyytämäni melatooni-reseptin Circadin 2 mg.  Ei sanottavaa vaikutusta.  Kärsimystä koko hinnalla. Luin kirjasi ja aloitin samana päivänä Kliogest 2 mg  x 2 eli 4 mg vrk.  Sunnuntaiaamuna eli 6.päivänä ei päänsärkyä, selkäsärkyä, uskomattoman hyvä olo. 10 kilometrin lenkki syysauringossa. Uskon, että tämä määrä estrogeenia riittää nyt ainakin vähän aikaa. Kaiken kirjoittamani voit julkaista artikkeleissasi. Olen 58-vuotias. Tyttäret 32-v. ja 28-v. YKSI lapsen lapsi ja toinen syntyy 3.11. PITKÄ avioliitto 35-vuotta. Ja nyt avun saanut mami.

Näistä asioista olen kirjoittanut kirjani luvussa Räätälöintiä:

”Jos naisella on estrogeenin vähäisyydestä johtuvia, elämänlaatua heikentäviä oireita, kannattaa estrogeenikorvaushoitoa käyttää.  Käytettäväksi suositellaan pienintä annosta, joka pitää oireet kurissa.  Naisen tarvitsema annos vaihtelee yksilöllisesti erittäin paljon.  Ongelma on, että monet estrogeenin vähyydestä johtuvat oireet – esimerkiksi unettomuus, ponnettomuus, nivelkivut – ovat sellaisia, jotka voivat johtua monesta muustakin syystä kuin estrogeenin puutteesta.

Suuri osa lääkäreistä näyttää hoitavan ainoastaan hikoilua tai enintään muutamaa oiretta estrogeenilla ja päättelevän tarvittavan estrogeeniannoksen pelkästään muutaman oireen helpottumisen perusteella.  Mikäli esimerkiksi nivelkivut eivät helpota samalla estrogeeniannoksella kuin hikoilu, ajatellaan herkästi, että nivelkivut johtuvatkin jostain muusta kuin estrogeenin puutteesta.

Näyttää siltä, että jo pienehkö estrogeenipitoisuuden väheneminen naisen elimistössä aiheuttaa joillekin naisille oireita.  Nämä vaihdevuosioireet voivat alkaa vuosia ennen kuin kuukautiset loppuvat tai tulevat edes epäsäännöllisiksi.  Tyypillisiä varhain tulevia oireita ovat sydämen rytmihäiriöt, aamuyön unettomuus ja joillakin naisilla nivelkivut.  Jotkut oireet myös helpottuvat vastaavasti melko pienellä estrogeeniannoksella, esimerkiksi hikoilu saadaan kuriin yleensä suhteellisen helposti, mutta nivelkipujen helpottumiseen voidaankin tarvita suurempaa annosta.

Ilmeisesti joidenkin naisten estrogeenin puutteen oireet helpottavat, vaikka naisen verenkierrossa on selvästi vähemmän estrogeenia kuin aikanaan omien munasarjojen tuottamana.  Toiset naiset taas näyttävät tarvitsevan oireiden helpottumiseen elimistölle luontaisen – aiemmin omien munasarjojen tuottaman – estrogeenipitoisuuden.

Jotta naisen verenkiertoon saadaan siellä vuosikymmenien ajan ollut estrogeenimäärä, vaihtelevat tarvittavat annokset kymmenkertaisesti.  Syitä tähän ei tiedetä.  Maha-suolikanavan ja ihon kyky imeyttää estrogeenia verenkiertoon näyttää vaihtelevan yksilöllisesti.  Jonkun oireet helpottuvat yhdellä milligrammalla estrogeenia, toinen tarvitsee kymmenen milligrammaa.  Mistään ei voi etukäteen päätellä, minkä suuruisen annoksen estrogeenia nainen tarvitsee oireiden hoitamiseksi.  Tätä ei voi päätellä esimerkiksi oireiden vaikeudesta tai naisen ruumiinrakenteesta.

On outoa ajatella, että naisen vaihdevuosioireita ei hoidettaisi, koska jonkun toisen naisen vaihdevuosioireet ovat lievät ja helpottuvat esimerkiksi liikunnan avulla.  Yhtä vaikea on ymmärtää, miksi naisen pitäisi käyttää itselleen selvästi liian pientä annosta ainoastaan siksi, että tämä annos hoitaa jonkun toisen naisen oireet.”

Kirjassani kerron, miten naiselle oikea estrogeeniannos voidaan räätälöidä käyttäen tarvittaessa hyvin yksinkertaista ja suhteellisen edullista (Pirkanmaan laboratoriokeskuksessa noin 18 euroa maksavaa) verikoetta.

7 Comments

  1. Pirjo A
    Posted 12.6.2012 at 0.29 | Permalink

    Hei !
    Tänään luin kirjasi ja nyt uskon, että minullakin on ollut vaihtarit ja jo monta vuotta. Minua on hoidettu kaikilla eri erikoisaloilla mitä olla voi, kukaan ei ole osannut vetää yhteen kaikkia vaivojani, mutta nyt olen melko varma, että kaikki lääkkeenni tähän mennessä ovat olleet ”väärään vaivaan”.

    Kiitos ihanasta kirjastasi. Olen kuin valaistuksen kokenut, toivottavasti tämä on avain minunkin tavalliseen elämääni ilman kipuja uupumusta ja itkupuuskia.

  2. pasi
    Posted 3.7.2013 at 1.17 | Permalink

    kaikki oi ole niin selvää,,,itse olen samassa jamassa ja koitan vaan mennä päivän kerrallaan….eiköhän se joskus aurinko paista risukasaankin.,.,.

  3. leena
    Posted 11.8.2014 at 18.03 | Permalink

    Kun oma hormonituotanto loppui, en voinut aloittaa korvaushoitoa ennen kuin myoomatilanteeni oli tutkittu. 4 kk kuluttua kuumat aallot ehtivät loppua, mutta aloitin silti uniongelmien vuoksi korvaushoidon (Kliogest). Söin pari vuotta. Lopetettuani sen kuumat aallot alkoivat taas ja ovat nyt jatkuneet yli vuoden, 2 kuumaa kesää. Loppuneeko joskus! Aloittaako korvaushoito uudelleen, kun kaiken maailman krempat ovat tulleet jäädäkseen!?

    • maijakajan
      Posted 26.8.2014 at 12.08 | Permalink

      Hei Leena, mielestäni hormoniohoitoa kannattaa käyttää ainakin niin kauan, kuin hankalia oireita on – on ne oireet sitten unettomuutta, nivelkipuja, pelästyttäviä sydämen rytmihäiriöitä, hikoilua, kuumia aaltoja tai masentuneisuutta. Kokemukseni mukaan oireita ei hormonihoidolla ”siirretä”. Jos nainen alkaa käyttää hormonihoitoa, voi hän kokeilla esimerkiksi muutaman vuoden kuluttua pienentää annosta ja lopettaa estrogeenin käytön. Jos oireet palaavat, olisi niitä todennäköisesti ollut koko käytön ajan. Jos oireet ovat selvästi lievempiä tai niitä ei ole, olisivat ne jossain vaiheessa tuon käytön aikana helpottaneet. Joillakin naisilla vaikeat oireet jatkuvat koko elämän, jopa selvästi yli 90-vuotiaaksi.

      • Satu
        Posted 4.12.2014 at 15.15 | Permalink

        Olen monta vuotta aiemmin kärsinyt limakalvojen kuivumisesta. Sitten kävin gynellä, joka määräsi lääkettä suun kautta otettavaa hormonikorvaushoitovalmistetta ja elämänlaatua haittaavat oireet hävisivät. Mutta keltarauhashormonilla on syy-yhteys PSM:än , jota hoidettiin bentsodiatsepamilla.
        Saatuani tarpeekseni raivosta ja vihasta, minulle laitettiin Mirena. Ja rinnalla kulki edelleen estrogeeni, nyt Progynovana 2 mg.
        Tällä hetkellä on aivan sietämätön olo. Limakalvot kuivuu. Paikallishoidot ovat yks tyhjän kanssa. Ainakin Vagifem 10 micrg, aiheuttaa järkyttäviä oireita, eikä auta limakalvoihin yhtään. Mm. kipuilua ja kirvelyä ja hoitoa on käytetetty 2 viikkoa.
        Jos kertoo lääkärille tästä, he toteavat, ettei enempää suositella kuin 2 mg suun kautta.
        Minä en enää tiedä, mitä voisin tehdä. Sillä mitään haittavaikutuksia estrogeenistä en pelkää, sillä miksi pelätä jotain asiaa, jota ei ole todettu???
        Jos lisäannostus on tarpeen, niin eikö sitä sitten voi käyttää, jos oireisto sillä häviää?

        • maijakajan
          Posted 3.1.2015 at 20.58 | Permalink

          Jos ainoa estrogeenin vähenemisen oire on limakalvojen kuivuus, ehdotan mieluummin kunnollista paikallishoitoa kuin suun kautta otettavan annoksen nostoa. Jos kuitenkin on muitakin estrogeenin vähyyteen sopivia oireita (unettomuutta, nivelkipuja, sydämen rytmihäiriöitä, masentuneisuutta, ärtyisyyttä, itkuherkkyyttä, saamattomuutta), kannattaa mielestäni koko elimistöön imeytyvän estrogeenin annosta nostaa. Jos 2mg ei pidä oireita kurissa, on parempi käyttää ihon kautta annosteltavaa estrogeenia (kuin tabletteja), koska suun kautta otettuna syvän laskimotukoksen ja keuhkoveritulpan riski lisääntyy selvästi.

          Jos limakalvo-oireiden lisäksi ei ole muita oireita, olisi hyvä lisätä paikallishoitoannosta. Vagifemissä on viime vuosina tapahtunut pari merkittävää huononnusta. Ensin yhdessä pikkutabletissa oleva annos pienennettiin 25ug:sta 10ug:aan (eli alle puoleen). Nykyisin kahdesti viikossa annostelu Vagifemilla on hyvin monelle aivan liian pieni annos. Kun Vagifemistä vielä poistettiin kela-korvaus, tulee tehokas annos monelle liian kalliiksi. Selvästi tehokkaampi paikallishoito on Estring-emätinrengas. Useimmat naiset oppivat käyttämään sitä helposti, se pannaan emättimeen ja saa olla siellä 3 kuukautta. Paikallishoitona se on erittäin tehokas, helppo käyttää eikä tunnu. Se on kuitenkin pelästyttävän iso ja moni nainen ei uskalla edes kokeilla moista. Useimmat kuitenkin sanovat että eivät halua enää siitä missään tapauksessa luopua jos ovat uskaltaneet kokeilla. Estring on reseptivalmiste. Ilman reseptiä saa apteekista myös paikallishoitoja, esimerkiksi Ovestinia ja Pausanolia.

          Limakalvojen hoitoon kannattaa käyttää myös öljyjä. Esimerkiksi päivittäin pesun ja alapään kuivaamisen jälkeen ”suojarasvaisuus” on hyvä palauttaa suihkutettavalla öljyllä (esim Aqualan oil, saa ilman reseptiä). Yhdynnässä on hyvä käyttää kunnollisia liukasteita.

  4. maijakajan
    Posted 3.1.2015 at 21.05 | Permalink

    Tarpeeseen nähden aivan liian pienen estrogeeniannoksen käyttö näyttää olevan erittäin tavallista. Sain joulukuussa 2014 seuraavan sähköpostiviestin:

    Kiitos lohduttavista kommenteista, kun luin tekstejäsi ja sanoit että estrogeenin tarve on moninainen eri naisilla. Minun tapauksessa, kun kohtu on poistetttu 2010, ja minun täytyi nostaa asteittain estrogeenin määrää 2mgx1/pv tabletista, 2mgx2/pv:ään, että yölliset herämiset loppuisivat, ja muut pahoinvoinnin oireet loppuisivat.. elämäni oli mukavaa, nukuin yöt hyvin ja pystyin keskittymään lähihoitajan työhöni hyvin, ja kaikinpuolin voin hyvin …. Sitten kävin gynegologilla tarkastuksessa, ja hän kauhistui syömääni estrogeenin määrää, ja kielsi minua syömästä kahta tablettia päivässä ja sanoi ettei ole koskaan kuullut kenenkään syövän 4mg:maa päivässä estrogeenia, ja kauhisteli asiaa… söin sitten yhtä tablettia, ja viikon päästä RÄJÄHTI yöllä rytmihäiriöt, sydämmen pamppailut, ja kuumat aallot.. en kyennyt ”täysillä” olemaan töissä, ja minua pelotti jo illalla mennä nukkumaan… unta ei tullu, ja valvoin melkein ko ko yön, ja sama juttu toistui… olin aamulla rättiväsynyt kun kello soi.. tätä kärsin muutaman yön. Päätin sitten yöllä valvoessani että palaan entiseen annostukseen, vaikka kuolema tulisi. Nostin annoksen takaisin 2mgx2/pv, ja 2:hen päivän päästä olin hyvinvoipa niinkuin ennenkin.,, iloinen, elämänmyönteinen, sosiaalinen ja mukava ihminen, jota en voinut olla silloin kun olin yöt valvonut ja kärsinyt rytmihäiriöistä … Teki hyvää kertoa tämä tarina sinulle, jospa tämä tarina olisi hyödyksi, kun ajattelet vastaavia ”tapauksia”.

Kirjoita kommentti

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*
*